Sadri Hamid (suomeksi)

Sadri (Saderdin, ”Sertuk”) Bäderdin ulı Hamid (Aktuk, 11.10.1905 – Helsinki 14.12.1987) syntyi Aktukin tataarikylässä myllerrysten vuoden 1905 lopulla. Aktuk (venäjäksi Aktukovo) eli Yañı par (kirjoitetaan myös Yañapar) sijaitsee Nižni Novgorodin eteläpuolella. Moskovasta Kazaniin päin junalla mentäessä Sergatshin asemalta on matkaa vielä noin 18 km maantietä pitkin etelään. Alue on viljavaa mustanmullan maata ja seutu on tataari-, mordvalais- ja venäläiskylien asuttamaa.

Sadri Hamid tuli Suomeen 1920-luvun alkupuolella ja elätti perheensä kauppiaana. Vapaa-aikanaan hän toimitti suosittua Ak Yol / Ak Yul-lehteä sekä kirjoitti ja julkaisi kymmeniä artikkeleita ja kirjoja tataariksi. Sadri Hamidin elämästä ja toiminnasta kertoo hänen vanhempi poikansa Ilhan Hamid seuraavasti:

Eipä olisi murrosikäinen Sadri, itse asiassa vielä poikanen, uskonut kotoa lähtiessään jättävänsä synnyinkylänsä loppuelämäkseen. Sinne jäivät koti ja lähiomaiset – isä, äiti ja sisarukset. Elämä kylässä oli muuttunut monellakin tavalla huonoksi.

Aiemmin niin suuri tsaarin Venäjä oli joutunut vallankumouksen jälkeisen sorron ja turvattomuuden aikaan, puhumattakaan siitä, että kuivuus ja hyvän, kunnon siemenviljan saannin puute olivat aiheuttaneet mustanmullan runsassatoisille pelloille ylitsepääsemättömiä ongelmia. Raha oli menettänyt arvonsa ja sisällissota vaikutti myös Aktukin kyläläisiin. Tarvikkeita sai, jos oli onnea tai jos sopivaa ”vaihdettavaa tavaraa” löytyi. Yleinen ahdistuneisuus oli vallannut koko yhteiskunnan.

Rautatiekiskot Suomessa ja Venäjällä ovat samanlevyisiä. Junaliikenne oli jo tuolloin kehittynyttä ja junalla pääsi Tyynenmeren rannikolle tai Murmanskiin asti (Sadri ei tosin varmaankaan näitä alueita vielä tuntenut). Junalla matkustamista pidettiin turvallisena, kunhan oli passi ja muut tarvittavat asiakirjat. Matkaa varten oli tapana ottaa omat eväät mukaan. Vaatetus oli yksinkertaista, sen ajan mukaista. Huomiota ei saanut herättää ja varovainen piti olla joka käänteessä.

Mitähän Sadri mahtoi ajatella tulevaisuudestaan? Kaukana itsenäistyneessä Suomessa asui jo tuolloin hänen omaa Kulikin sukua. Luottaen Jumalaansa, Allahiin, hänkin päätti lähteä siirtolaiseksi sukulaistensa luo Suomeen, koska lähitulevaisuus kotikylässä näytti synkältä. Halu elää jossain muualla ja saada parempi elämä pitkienkin rautatiematkojen päässä houkutteli häntä ja oli houkutellut jo kauan.

Nuorena miehenä hänellä oli halu ansaita sen verran, että tulisi toimeen. Aktukin kylä oli ollut vireä ja tarinoita eri paikoista oli kuultu runsaasti: ”Siellä jossain, siellä joskus ja siellä jotain…” ovat eri puolilla maailmaa elävien nuorten yhteisiä haavekuvia. Sadrin vaatimukset olivat melko pienet, mutta unelma omasta perheestä oli jossakin mielen sopukassa.

Haave oman perheen perustamisesta toteutui, kun Sadri Hamid ja Hayat Shahmayeva vihittiin avioliittoon Oulussa vuonna 1944. Hayat oli Narvassa syntynyt tataarityttö, jolla myös oli sukulaisia Suomessa. Hän oli tullut Suomeen veneellä pakoon Neuvostoliiton hyökkäystä Viroa vastaan.

Pariskunta jäi asumaan Ouluun ja perheeseen syntyi kaksi poikaa, Ilhan (1945) ja Balker (1948). He kouluttautuivat ja toimivat ammateissaan vaativissa tehtävissä. Vuodesta 1973 Sadri asui perheineen Helsingissä ja osallistui oman tataarivähemmistönsä sosiaaliseen ja uskonnolliseen elämään. Mutta ennen sitä…

Suuren osan elämästään Sadri vietti perheensä kanssa Oulussa. Hän harjoitti aluksi kulku- ja torikauppaa toreilla ja markkinoilla eri puolilla Pohjois-Suomea. Myöhemmin hän toimi arvostettuna yksityisyrittäjänä kahden pienehkön kangas- ja lyhyttavaraliikkeen omistajana.

Kaupankäynnin ohella hänellä oli kirjoittamisen lisäksi monia eri harrastuksia. Oulun postimerkkikerho r.y.:n (perustettu 1930) perustaja- ja kunniajäsenenä hän oli monen vuoden ajan aktiivisti mukana seuran toiminnassa. Hänet palkittiin pronssimitalilla 1960-luvulla postimerkkinäyttelystään Suomessa ja kansainvälisesti USA:ssa kunniakirjalla.

Kädentaidoista puukäsityöt ja taulujen maalaaminen sekä piirtäminen olivat lähellä Sadrin sydäntä. Hän oli kiinnostunut myös numismatiikasta eli eri maiden vanhoista rahoista. Lisäksi hän seurasi tiiviisti päivän uutisia ja yhteiskunnallisia asioita niin kotimaassa kuin muualla maailmassakin.

Sadri tunnetaan kuitenkin parhaiten tuotteliaana omakustannuskirjailijana ja runoilijana. Hänen tuotannostaan suosituin lienee Ak Yol / Ak Yul (kirjaimellinen käännös on ”Valkoinen tie”, mutta ilmaisulla on useita muitakin merkityksiä tataariksi) nimellä ilmestynyt lehtinen, jonka päätoimittajana hän toimi vuosina 1967–1977, ja josta ilmestyi yhteensä 63 numeroa.

Kaiken Sadri kirjoitti käsin arabialaisilla kirjaimilla ja monisti sitten arkit offsettekniikalla. Hänellä oli käytössä myös Saksasta tilaamansa arabialaiset kirjasimet, jotka hän latoi painoarkeiksi. Kirjola Oy:n kirjapaino Oulussa hoiti julkaisujen painotyöt.

Arabialaisten kirjainten käyttö oli Sadrille luontaista ja myös tärkeää – tämä tulee ilmi useina kannanottoina hänen tuotannossaan. Lehtituotannon lisäksi hän kirjoitti kunnioitettavan määrän kirjoja ja eri aiheisiin liittyviä lehtisiä.

Sadrin elämässä rakkaus omaan äidinkieleen ja tataarikulttuuriin oli voimakasta. Sen todistavat lukuisat kirjoitukset synnyinkylästä, sen luonnosta ja elämästä. Hänen persoonansa muistetaan varsinaisena aarrearkkuna taitavista sanaleikeistään, runoistaan ja riimeistään sekä huumorintäytteisistä pakinoistaan.